Tiedän siitä on kamalan pitkä aika kun viimeksi postasin sillä inspis lähti omille teilleen :(
Nyt olen täällä ja hyvin pahoillani! En pysty takaamaan että postaisin taas entiseen vauhtiin mutta yritän sitä mukaa kun on jotain kerrottavaa. Ensinnäkin minulle on kertynyt uusia nukkeja sillä aikaa kun olin poissa bloggerista. Niistä lisää joskus...paitsi Lizzie ja Kitty saapuivat ja olen hyvin iloinen että sain neidit tosin vaikeuksien kautta. Uusi tyylini on lolita ja olen korviani myöten rakastunut kyseiseen tyyliin!<3
Suunnitelmissa olisi myös hankkia Pullip sitten kun vain saan loputkin rahat kokoon. Jee! Minulla on uusi idoli, Melanie Martinez, aloin lukea mangaa nimeltä Sugar Sugar Rune ja olen ihan koukussa! Tosin luin kaikki kirjat jo läpi mutta kohta lähtee toinen rundi, ainahan ne voi lukaista uudestaan!
Sitten asiaan elikkäs, sain Liebster Awardin Doll Queen's iltä! Kiitooos!!!
Libster Award-tunnustuksen ajatus on tuoda tietoisuuteen blogeja, joissa on alle 200 lukijaa.
Säännöt:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (kuva) blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämiin 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa ja ansaitsevat mielestäsi palkinnon.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.
Aloitetaan, tässä Sparkle Dollin laatimat kysymykset:
1. Mitä nukkesarjaa/lelusarjaa vihaat?
Hmm, no en nyt oikein osaa sanoa mutta kaikki leikkipyssyt ja aseet ovat mielestäni idioottimaisimpia leluja mitä on keksitty. En myöskään erityisemmin pidä American Girl nukeista
2. Unelmanukkesi?
niitä on liikaa mutta tässä pari: Gooliope Jellington, Rosabella Beauty, Pullip Nana-chan :3 (tää tyttö on tulossa meille *hyräilee itsekseen*)
3. Mistä vaatetyyleistä pidät?
Lolita!!! Ei muuta sanottavaa ;3
4. Uusin nukkesi?
Sain serkultani Hänen lähtiessään Amerikkaan basic Operetan, customoidun Basic Clawdeenin ja FCA Honey Swampin
5. Oletko käynyt ulkomailla? Jos et, minne haluaisit mennä?
Olen käynyt Kyproksella, Ruotsissa ja Virossa mutta haluaisin ehdottomasti Japaniin Tokyoon!
6. Monta nukkea sinulla on yhteensä?
Noni, nyt pitää alkaa laskee... Jaahas, 64. toivottavasti en unohtanut ketään
7. Mihin nukkeen koskit viimeksi?
Sen täytyy olla Twylani joka tunnetaan nykyään nimellä Melanie Vannilla Meilleur Martinez<3 (kullannuppuni!)
8. Mikä sai sinut aloittamaan nukkeilun?
Nuket ovat aina olleet osa minua, välillä vähän pinempi ja nykyään elämäni! Alotin nukkeilun kunnolla MH:n kautta. Olin saanut ensimmäisen MH hahmoni Dead Tired Draculauran joululahjaksi ja ihastuin sarjaan täysin!
9. Minne kaupunkiin suomessa haluaisit päästä nyt?
Nyt kyllä tuntuu että ihan Helsinki riittää mutta menisin mieluusti tapaamaan ystävääni Hämeenlinnaan tai Klaukkalaan.
10. Lempivuodenaikasi?
Pidän kesästä ja talvesta eniten, molemmissa on omat ainutlaaatuiset puolensa
11. Lempijuhlasi? (esim. joulu, vappu jne.)
Kaipa se on joulu? En oikein osaa sanoa
Sitten omat kysymykseni jotka menevät:
Mad Marionettelle (ihana blogaaja)
Ipe Zeelle (hän ei ole nukkeilija mutta aivan mahtava tyypppi!)
Iirikselle (osoittautunut erittäin mukavaksi ihmiseksi)
Iirikselle (osoittautunut erittäin mukavaksi ihmiseksi)
1. Kaukaisin maa jossa olet ollut?
2. Suosikki laulajasi/bändisi?
3. Minkälaisista kirjoista pidät?
4. Mistä sait idean aloittaa bloggauksen?
5. Mitkä blogit inspiroivat sinua eniten?
6. Minkä ikäinen haluaisit olla?
7. Suosikki elokuvasi?
8. Mistä saat inspiraatiota postauksiin, customeihin, kuviin, piirrrustuksiin...jne?
9. Ketkä ovat tärkeimpiä ihmisiä elämässäsi, keitä ilman et olisi tässä?
10. Lempi karkkisi/makeisesi?
11. Suurin haaveesi tällä hetkellä?
Siinä ovat. Pahoitteluni kun ne ensimmäiset katosivat jonnekkin.
Kyseinen Iiris jolle annoin palkinnon kysyi minulta voisinko tehdä kuvatarinan ja olen nyt saanut idean eli katsotaan josko saisin sen aikaan viikonlopun aikana :)
siihen asti hei, hei!
Doll Lover
2. Suosikki laulajasi/bändisi?
3. Minkälaisista kirjoista pidät?
4. Mistä sait idean aloittaa bloggauksen?
5. Mitkä blogit inspiroivat sinua eniten?
6. Minkä ikäinen haluaisit olla?
7. Suosikki elokuvasi?
8. Mistä saat inspiraatiota postauksiin, customeihin, kuviin, piirrrustuksiin...jne?
9. Ketkä ovat tärkeimpiä ihmisiä elämässäsi, keitä ilman et olisi tässä?
10. Lempi karkkisi/makeisesi?
11. Suurin haaveesi tällä hetkellä?
Siinä ovat. Pahoitteluni kun ne ensimmäiset katosivat jonnekkin.
Kyseinen Iiris jolle annoin palkinnon kysyi minulta voisinko tehdä kuvatarinan ja olen nyt saanut idean eli katsotaan josko saisin sen aikaan viikonlopun aikana :)
siihen asti hei, hei!
Doll Lover